Koitere
”Karjalan helmeksi” ja ”satasaariseksi erämaajärveksi” kutsuttu Koitere on erityinen järvi. Sen rantoja ovat asuttaneet alueen ensimmäiset ihmiset jo ainakin 5000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Rannoilla on sittemmin kukoistanut karjalainen kulttuuri, runonlaulajineen ja kalastajineen. Koiteretta ympäröivät laajat avosuot sekä metsäiset harjut ja vaarat. Sen pohjoisosasta löytyy Patvinsuon kansallispuisto.
Koitere oli vuosituhansien ajan erinomainen kalajärvi. Siellä viihtyi niin järvitaimen, siika kuin muikkukin. Muikkua nuotattiin ympäri järveä. Myös lahna ja made olivat tärkeitä saaliskaloja. Pamilon vesivoimalaitoksen rakentaminen 1950-luvulla muutti kaiken. Vedenpinnan säännöstely tuhosi järvitaimenkannan täysin, ja heikensi muikun ja siian kantoja huomattavasti. Lisäksi runsaiden kuhaistutusten on havaittu aiheuttaneen muikkukatoa. Vesivoiman aiheuttama säännöstely aiheuttaa lisäksi valtavaa eroosiota – Koitereen hiekkarannat murenevat järveen kovaa vauhtia.
Koitereesta nostettiin runsaasti järvimalmia 1800-luvulla, jolloin myös järven käyttö uittoväylänä alkoi. Uiton volyymi kasvoi alueen hakkuiden laajentuessa 1900-luvulla. Esim. vuoden 1930 uittokauden aikana Koitereen yli uitettiin 100 lauttaa, joissa kussakin oli 10 000 tukkia. Uiton ja vesivoiman lisäksi kovimman vaikutuksen vesistön tilaan ovat aiheuttaneet massiiviset soiden ojitukset.
Koitereen ravinnekuorma
Koitere on karu järvi. Koitereeseen päätyvä fosfori ja typpi vaikuttavat veden rehevyyteen. 2010- ja 2020-luvuilla yli puolet Koitereen fosfori- ja typpikuormasta on aiheutunut luonnonhuuhtoumasta. Siihen ihminen ei voi vaikuttaa. Suurin osa kuormituksesta tulee Suomen puolelta. Noin 20 % kuormituksesta tulee Venäjältä. Ojitetut suot ovat suurin ihmisen aiheuttama Koitereen kuormittaja.
• Fosforin kokonaiskuorma on ollut vuosittain noin 18 500 kg.
• Typen kokonaiskuorma on ollut vuosittainen noin 480 250 kg.
Mikäli fosforin tai typen kuormitus kasvaa, voivat Koitereella leväkukinnot lisääntyä. Lisääntyneet leväkukinnot pienentävät näkösyvyyttä ja heikentävät hajotessaan veden happiolosuhteita. Kalat kärsivät heikentyneistä happiolosuhteita, etenkin talvisin.
Koitereen nykyistä kuormitusta voidaan parhaiten vähentää ennallistamalla ojitettuja soita. Vähätuottoiset suometsät olisi hyvä ennallistaa ensimmäisenä.
Kalojen elohopepitoisuudet Koitereella
Koitereella hauen, kuhan, ahvenen ja mateen elohopeapitoisuudet ovat korkeita. Ne ovat useina vuosina ylittäneet elintarvikkeeksi myytävien kalojen elohopeapitoisuusrajat. Hauella raja on 1,0 mg elohopeaa/kg haukea. Muilla lajeilla raja on 0,5 mg elohopeaa/kg kalaa.
• Hauen pitoisuuksia on mitattu vuodesta 1972 lähtien. Vuosina 2000, 2001, 2012 ja 2018 keskimääräiset pitoisuudet ylittivät 1,0 mg/kg.
• Kuhan keskimääräiset pitoisuudet ovat ylittäneet 0,5 mg/kg jokaisessa tutkimuksessa vuosien 2001–2018 välillä. Tutkimuksia tehtiin viitenä eri vuonna.
• Ahvenen pitoisuudet mitattiin 2000 ja 2012, jolloin keskimääräiset pitoisuudet ylittivät 0,5 mg/kg
• Mateen pitoisuudet mitattiin 1980 ja 2000, jolloin keskimääräiset pitoisuudet ylittivät 0,5 mg/kg
Koitereella kalojen elohopeapitoisuuksia nostaa veden korkeuden sääntely, tumma ja humuspitoinen vesi, metsätalous ja ojitetut suot.
Kaloihin kertyvä elohopea on ihmiselle haitallista ja vaarallista. Isoihin ja painaviin kaloihin kertyy todennäköisesti enemmän elohopeaa kuin pieniin kaloihin.
Kalojen elohopeapitoisuuksia voidaan pienentää ojittamalla soita, pienentämällä vesivoiman säätelyä sekä lakkauttamalla avohakkuut.
Vedenlaadun kehitys Koitereella 1965-2021
Vuosina 1965–2021 Koitereen pinnan läheinen vesi (päällysvesi) on muuttunut:
• Karummaksi
• Humuspitoisemmaksi ja tummemmaksi
• Happamammaksi (pieni muutos)
Vuosina 1965–2021 Koitereen pohjan läheinen vesi (alusvesi) on muuttunut:
• Rehevämmäksi
• Humuspitoisemmaksi
• Happamammaksi
• Vähähappisemmaksi
Noin 60 vuodessa Koitereen päällysveden laatu on parantunut. Alusveden laatu on puolestaan heikentynyt. 1960-luvulla Koitereen läheisiä soita ojitettiin runsaasti. Soiden ravinteet ovat nyt Koitereen pohjassa, mikä on johtanut alusveden laadun heikentymiseen.
Talvisin, erityisesti lopputalvesta, Koitereen syvänteissä esiintyy lähes täydellistä hapettomuutta. Tällöin pohjamudasta eli sedimentistä vapautuu ravinteita alusveteen. Kesäisin ravinteet sitoutuvat takaisin sedimenttiin.
Ilmaston lämpenemisen vuoksi sataa enemmän vettä. Sade huuhtoo maalta humusta, joka kulkeutuu järveen. Humus tummentaa ja happamoittaa vettä. Tulevaisuudessa järven näkösyvyys pienenee suurella todennäköisyydellä.
Soiden ennallistaminen parantaa järvien vedenlaatua
Ojitettu suo vapauttaa vesistöihin fosforia ja typpeä pysyvästi enemmän kuin luonnon-tilainen suo. Tätä ylimääräistä kuormitusta kutsutaan ”ojituslisäksi”. Ojituslisää voi vähentää tai kokonaan poistaa ennallistamalla suon. Suomessa yli puolet kaikista soista on ojitettu. Ojitetut suot ovat pisimmillään rehevöittäneet vesistöjä 1930-luvulta asti. Eniten soita ojitettiin 1960-luvulla.
Pohjois-Karjalassa suometsistä huuhtoutuu ylimääräisiä ravinteita seuraavasti:
• Vuosittain fosforia 110 grammaa per ojitettu suometsähehtaari
• Vuosittain typpeä 1 590 grammaa per ojitettu suometsähehtaari
Soiden ennallistaminen on suositeltavaa aloittaa heikkotuottoisista suometsistä. Pelkäs-tään Ilomantsissa on vajaat 10 000 hehtaaria suometsää, jonka puustotilavuus on alle 30 m3/ha.
Ennallistaminen voi nostaa väliaikaisesti huuhtoutuvien ravinteiden määrää. Se kuitenkin vähentää vesiin päätyvien ravinteiden määrää pitkällä aikavälillä. Ojituslisä poistuu kokonaan 10–20 vuoden kuluessa. Samalla ennallistettu suo pidättää paremmin fosforia ja kiintoainesta. Ennallistamisen vaikutukset järvien laatuun ovat pitkällä aikavälillä huomattavan positiivisia.
